Tervetuloa VersoGrow -maailmaan!

VersoGrow yritys on perustettu jo vuonna 2016, jolloin lähdin vanhasta työstäni, muutimme perheen kanssa Lapista Savoon ja aloitin uuden sivun elämässäni. Sen uuden sivun nimeksi tuli VersoGrow.

VERSO on yhtä kuin uusi alku elämälle, keväällä sisukkaasti maan ja mullan läpi puskeva uusi taimen. Niitä versoja olin keräillyt ja opetellut koko edellisen kevään ja kesän luonnontuotealan opinnoissani. Jo silloin, kevätauringon paistaessa tiesin, että tavalla tai toisella ne tulevat kuulumaan uuteen elämääni.

GROW kuvastaa kasvua hennosta vahvaksi, pienestä isoksi. Luonnon kasvu ja pienen yrityksen kasvu. Käsi kädessä ja yhdessä, mutta samalla luontoa kunnioittaen.

”Opiskeltuani luonnontuotealaa löysin ravintorikkaiden yrttien ja ihmisen ihoa hellivien kasvien maailman. Haluan että muutkin pääsevät nauttimaan näistä upeista, puhtaan luonnon antimista. Siksi lähdinkin heti järjestämään rohkeasti kursseja, vaikka olin aika kokematon itsekin. Matkan varrella olen kuitenkin oppinut koko ajan uutta eikä tiedonjano ole hiipunut!”

Yrttikylpytuotteet

Minulle ei riittänyt pelkkä kouluttaminen, vaan ideoin ja suunnittelin oman tuotemerkin ja brändin, joka oli kauan jo pyörinyt mielessäni. Syntyi oma saippuasarja, joka myöhemmin laajeni muihin kylpytuotteisiin. Aikaisempi työni markkinoinnin parissa antoi loistavat eväät tuotesarjan tuotteistamiseen. Näin alkoi myös Tundra Naturalin tarina – kiitos lappilaisille juurilleni, joita aina kannan mukanani.

En ole ainoa, joka on hurahtanut tähän maailmaan, sillä luonnontuoteala on vahvasti kasvava ala. Tervetuloa mukaan versoilemaan ja kasvamaan!

Katja

Scroll to Top